Glasgow Necropolis – Kuolleiden hiljainen kaupunki

Titta Kallio-Seppä

Keskiaikaisen St. Mungon katedraalin pihamaa näyttää kirkkoa lähestyessä kauniin keväisen vihreältä nurmialueelta. Todellisuudessa lähes koko kirkon eteläinen piha-alue on kuitenkin päällystetty hautakivilaatoilla. Vuosisatoja jatkunut sekä kirkkoon että hautausmaalle hautaamisen perinne on peittänyt pihamaan muistokivillä, joista useimpien tekstit alkavat perinteen mukaan: ”Here lies…”. Osasta kaiverretut tekstit ovat jo pois syöpyneet, toiset taas ovat jossakin vaiheessa kunnostettuja ja kirjaimet erottuvat selvästi.

Glasgow’n katedraalin kirkkomaa on laatoitettu hautakivillä. Täältä on löydettävissä 1700-luvun glasgow’laisia sukuja.

Glasgow’n viktoriaaninen puutarhahautausmaa, nekropoli, nousee komeana jyrkkänä mäkenä Glasgow’n 1100-luvulta peräisin olevan katedraalin vieressä. Nämä kaksi yhdistää toisiinsa Bridge of Sighs eli huokausten silta. Kirkkomaan itäiseltä aidalta kurkistaessa nekropolin alue houkuttelee kiipeämään huipulleen, sillä sen laelta näyttää avautuvan maisema Glasgow’n kaupunkiin jokaisesta ilmansuunnasta. Näkymät kaupungin ylle ovatkin hautausmaan laelta huikeat.

Glasgow Necropolis katedraalin itäpuolella rinteessä.

”The dead should no longer poison the living”

Hautausmaata ryhdyttiin suunnittelemaan vuonna 1828 ja se aukesi hautapaikkojen lunastusta varten muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1833. Ensimmäinen hautaus tehtiin tosin jo vuotta aiemmin, jolloin koleraan kuollut kauppias haudattiin hautausmaan juutalaisten osaan. Paikka tunnettiin aiemmin Fir Park -nimisenä arboretumina, eli kasvitieteellisenä puistona, mikä sopi hyvin pohjaksi puistohautausmaalle. Mallia otettiin 1804 aukaistusta Pariisin Pére-Lachaise -puutarhahautausmaasta, joka perustettiin kaupungin ulkopuolelle takaamaan parempi hautapaikka kuolleille, joka olisi samalla turvallisempi myös eläville ilman mädäntyvien ruumiiden levittämää tuoksua ajatuksella: ”The dead should no longer poison the living”.

Katedraalin hautausmaata kiertävän aidan raosta näkyy nekropolin laella sijaitsevia hautamuistomerkkejä.

Nekropolin perustaminen vastasi huutavaan tarpeeseen uudesta hautatilasta. Glasgow kasvoi hurjaa vauhtia laivanrakennuksen ja kaupankäynnin kautta. Hautausmaa edusti vastausta tarpeeseen, mutta myös muutosta hautaustavoissa. Perustamisen taustalla ei ollut kirkko tai kaupunki, vaan kauppahuone, voittoa tavoitteleva taho. Kauppahuoneen tavoitteena oli perustaa erityinen viehättävä, kaunis, pieteetillä vainajia arvostava ja puhdas pysyvän leposijan paikka. Myös sanoja ”tasteful” ja ”profitable” käytettiin kuvaavina adjektiiveina. Mainostetut ominaisuudet vetosivat rikastuvan kaupungin ylempiin luokkiin ja nousevaan keskiluokkaan, jotka uusien ajatusmallien mukaisesti halusivat osoittaa varallisuuttaan ja sosiaalista statustaan näyttävillä hautamuistomerkeillä. Pysyvästä hautasijasta erityisellä paikalla oltiin valmiita maksamaan. Tarpeiden, halujen ja tarjonnan kohdatessa hautausmaalla ryhdyttiin näin tekemään liiketoimintaa.

Näkymä nekropolilta katedraalille.

Nekropolin historiaa väitöskirjassaan tutkineen Ronald Scottin (2005) mukaan nekropoli suunniteltiin vallalla olleiden ihanteiden mukaan arkkitehtien ja maisema-arkkitehtien avulla. Tunnelman ja erityislaatuisen arvokkaan aseman luomisessa sijainti mäellä ja aiempi rooli puistona olivat ratkaisevia, mutta sitä korosti oivallisesti myös sillalla linkitetty yhteys katedraaliin ja sen vanhaan hautausmaahan. Näin rakennettiin maisemaan näkyvästi pitkä kirkollinen historia. Uusi hautausmaa jatkoi aiempaa varallisuuteen ja sosiaaliseen asemaan perustuvaa hautasijainnin jakoa. Aiemmin kirkossa hautasija löytyi niille, jotka kykenivät hautasijan lunastamaan. Nyt uusi hautausmaa oli edelleen jaoteltu varallisuuden, uskontokunnan ja yhteiskuntaluokan mukaan niin, että rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien glasgow’laisten leposijat sijoittuivat mäen laelle. Köyhempien alueella mäen rinteillä ja alaosissa arkkuja haudattiin 10-12 jalan, eli noin 3-3,6 metrin syvyydelle. Kuopat täytettiin kuitenkin ei yhdellä, vaan kuudesta kahdeksaan kappaleeseen päällekkäisiä arkkuja. Yksityisyys ja pysyvyys ihanteina eivät siis toteutuneet näillä alueilla.

Kuolleiden valtakunnan ”suljettuja kirjoja”

Näyttävän hautamuistomerkin nekropolin laelle saaneiden joukossa on selvästi paljon varakkaita paikallisia merkkihenkilöitä, mutta koska Skotlannin ja Glasgow’n henkilöhistoria oli vierailulla käydessä tuntemattomampaa, katse keskittyi enemmän hautausmaan muistomerkkien luomaan kokonaisuuteen ja alueen tunnelmaan. George Blair kuvaakin vuonna 1857 kirjoittamassaan nekropolille haudattuja henkilöitä kuvaavassa kirjassa hautakivien tekstejä ”suljetuiksi kirjoiksi”, joiden sisältö ei avaudu, jos ei tunne henkilöitä ja kaupungin historiaa. Tämä on oivallinen vertaus. Kokonaisuuden merkitys alkoi avautua paremmin myöhemmin, kun tutustui paikasta tehtyyn tutkimukseen.

Millainen yhteiskunta ja sen suhtautuminen kuolemaan ja hautaamiseen sitten hautausmaan perustamisen aikaan oli? Ranskalaisen ihmisarjen monipuolisen tutkijan, Philippe Ariésin (1974) mukaan 1700-luvun lopulla alkoi muodostua uudenlainen suhtautuminen yhteiskunnan rakenteisiin. Sen mukaan yhteiskunta koostui sekä kuolleista että elävistä. Kuolleiden valtakunta alettiin nähdä elävien vastakohtana ja ajattomana kuvana. Kuolleille pystytetyt monumentit olivat näkyvä muistutus heidän valtakuntansa pysyvyydestä. Glasgow’n monumentaalinen kokonaisuus alleviivaa tätä ajattelua tehokkaasti.

Nykyisin hautausmaa tunnetaan yhtenä kaupungin kulttuurisena maamerkkinä. Sitä se tosin on ollut jo pitkään. George Blair kertoo kirjassaan, vain noin 24 vuotta hautausmaan perustamisen jälkeen, kuinka heti alkuvuosikymmenistä lähtien paikalla kävi runsaasti vierailijoita. Kaikista heistä, jotka eivät osallistuneet hautajaisiin tai käyneet jonkun haudalla suremassa, pidettiin kirjaa. Keskimäärin vierailijoita oli noin sata päivässä. Tunnettuuteen ja maineen leviämiseen hautausmaan liiketoiminta perustuikin ja brändin luominen hallittiin erinomaisesti. Esimerkiksi nimekkäille mutta varattomina haudattaville saatettiin lahjoittaa hautasija, jos ajateltiin heidän hautansa muuttuvan suosituiksi vierailukohteiksi ja näin auttavan tulevien hautasijojen myynnissä. Yksi esimerkki on runoilija William Millerin hautakivi, jonka kustansi kaupunki. Miller tunnetaan lastenlorusta ”Wee Willie Winkie”.

“Wee Willie Winkie” -lastenlorun isän hautamuistomerkki nekropolin länsilaidalla.

Muistomerkit, joita on mäen huipulla, reunoilla ja alapuolella säilynyt yli 3 500 kappaletta, ovat suurimmaksi osaksi kaupunkien rikkaimpien kauppiaiden ja virkamiesten kunniaksi tehtyjä. Kaikkiaan mäelle on haudattu noin 50 000 vainajaa. Useimmat haudattiin siis ilman näkyvää muistokiveä omiin erillisiin osiinsa uskontokunnan tai yhteiskuntaluokan mukaan. Muistomerkkejä suunnittelivat arkkitehdit. Suunnitelmallisuudesta huolimatta Chanin (2012) mukaan kaikki ei hautausmaan alkuaikana mennyt kuitenkaan aina toivotusti. Arkistot kertovat juopoista porttivahdeista, lahjonnasta, varkauksista ja luvattomista hautasijojen myynnistä.

Hautamuistomerkkejä nekropolin itäpuolisella rinteellä.

Nainen äitinä, vaimona ja tyttärenä

Yksi koskettavimmista kuva-aiheista hautausmaalla on reliefikuvaus neljästä äitiään surevasta lapsesta. Obeliskin mallisen hautakiven tekstinä on pelkästään ”Beloved Mother”, mutta ei ollenkaan nimeä. Vanessa Smith (2018) on tuoreessa artikkelissaan tarkastellut Glasgow’n nekropolin muistomerkkejä gender-arkeologian näkökulmasta, eli miten eri sukupuolet on ymmärretty ja miten niihin liittyviä piirteitä on tuotu esille. Smithin mukaan kyseinen muistomerkki toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka nainen muistomerkeissä muistettiin toisten kautta, kuten tässä nimettömänä äitinä. Naiset haudattiin usein samaan hautaan ja merkittiin samaan hautamuistomerkkiin miehen kanssa niin, että kirjoituksessa tuotiin esille naisen suhde mieheen vaimona, lasten äitinä, tyttärenä tai esimerkiksi siskona. Kyseisen rakastetun äidin henkilöllisyys on kyetty ratkaisemaan muistomerkin sijaintipaikan ja arkistojen tietoja yhdistelemällä. Diana Burnsin tutkimusten mukaan obeliski kuuluu Agnes Strangille, 33-vuotiaalle kauppiaan vaimolle, joka kuoli talvella 1849 synnyttäessään neljättä lastaan. Hänen leskensä Allan Gilmour ei koskaan mennyt uudelleen naimisiin ja kuoli 35 vuotta myöhemmin jättäen jälkeensä suuren omaisuuden.

Obeliskit ja vainajien sosioekonominen asema

Hautausmaan monumenttien avulla on tutkittu myös vainajien sosioekonomista asemaa muistamisessa. Smith et al. 1992 julkaiseman artikkelin mukaan obeliskin malliset hautamuistomerkit olivat viktoriaaniselle ajalle tyypillisiä Glasgow’n hautausmailla. Vuosina 1801–1920 pystytettiin yhteensä yli 840 obeliskia kahdeksalle eri hautausmaalle. Tutkimuksen mukaan obeliskin korkeus, erityisesti naisille pystytettynä, indikoi parempaa sosioekonomista statusta ja korkeampaa elinikää.

Naapurissa historiallinen panimo

Hautausmaahanketta ei otettu aikanaan vastaan ainoastaan kaupungin kehitystä eteenpäin vievänä positiivisena asiana. Aamuisella vierailullamme hautausmaalla haistoimme ilmassa leijailevan lievästi imelän puuromaisen tuoksun. Karttaa tutkailtuamme huomasimmekin, että aivan hautausmaan vieressä sijaitsee 1700-luvulta peräisin oleva panimo. Scottin (2005) mukaan Tennent-suvun omistuksessa olevan panimon edustajat vastustivat hautausmaan perustamista peläten sen läheisen sijainnin vaikuttavan panimon liiketoimintaan. Keskustelua herätti muun muassa panimon tuotannossaan käyttämä vesi, jonka pelättiin saastuvan hautaustoiminnan seurauksena. Panimon toiminta jatkuu yhä. Kaikille toiminnoille löytyi tapa toimia lähekkäin.

Ylväs vierailukohde

Moniin hautausmaihin liitetään nykyisin jonkinlaisia kummitustarinoita ja niitä kertovia opastettuja kierroksia. Näitä ei Glasgow’n nekropolilla ole. Opaskierrokset keskittyvät kaupungin historian esittelyyn hautamuistomerkkien, henkilöhistorioiden ja maisemien kautta. Alue onkin itsessään hyvin vaikuttava ja menneille vuosisadoille ja sukupolville kunnioitusta osoittavana, mitä ei tarvitsekaan markkinoida kummittelun kautta.

Lähteitä

Ariés, P. 1974. Western attitudes toward death: From the Middle Ages to the present. Baltimore, Johns Hopkins University Press.

Black, J. 1992. The Glasgow Graveyard Guide. Edinburgh, Saint Andrew Press.

Blair, G. 1857. Biographic and descriptive sketches of Glasgow necropolis. Glasgow, Maurice Ogle and Son.

Burns, D. Digging For A Dearest Mother. https://www.glasgownecropolis.org/profiles/agnes-strang/

Chan, W. F. 2012. The Glasgow Necropolis: theft, bribery and drunken gate keepers in a city of the dead. Broadsheet, the Scottish Council of Archives E-Magazine 14, 7–8.

Scott, R. D. 2005. The cemetery and the city: the origins of the Glasgow Necropolis, 1825–1857. PhD thesis, University of Glasgow.

Smith, G. D., Carroll, D., Rankin, S., & Rowan, D. 1992. Socioeconomic differentials in mortality: evidence from Glasgow graveyards. BMJ (Clinical research ed.), 305(6868), 1554–1557.

Smith, V. 2018. Gentle Ladies and ”Gipsie” Queens: Constructing and Performing Gender in the Glasgow Necropolis. Thanatos 7, 2/2018, 7–28.

Strang, J. 1831. Necropolis Glasguensis with observations on ancient and modern tombs and sepulture. Glasgow, Atkinson and company.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s