Konferenssimatkalla St. Charlesissa, St. Louisissa, Missourissa

Annemari Tranberg Society for Historical Archaeology järjesti 52. konferenssinsa St. Charlesissa, Missourissa. Oulun yliopiston historiallisen arkeologian tutkijoille tätä joka tammikuista matkaa Yhdysvaltoihin voi kutsua jo perinteeksi. Tänäkin vuonna Timo Ylimaunun kaitsema tutkijaporukka edusti Oulua ja Suomea usean esityksen voimin. Väitöstutkija Tuuli Matila ja minä esitimme postereina tutkimuksiamme. Projektimme tutkimusta esiteltiin sessiossa ”Burial, Space, and Memory … More Konferenssimatkalla St. Charlesissa, St. Louisissa, Missourissa

Hailuodon lapset  – Lasten materiaalinen kulttuuri kirkkohautojen perusteella

Saara Tuovinen Tein Kirkko, tila ja muisti –projektiin liittyen pro gradu -tutkielmani Oulun yliopistoon Hailuodon kirkkoon tehdyistä lasten haudoista. Haudat on kaivettu 1980-luvulla paria vuosikymmentä aiemmin palaneesta kirkosta. Ennen tätä tein kandidaatin opinnäytetyöni Keminmaan kivikirkkoon haudatuista lapsista, joten kun minulle ehdotettiin tätä aihetta ajattelin, että miksipä ei. Tarkoitukseni oli alusta asti keskittyä juuri lasten hautoihin … More Hailuodon lapset  – Lasten materiaalinen kulttuuri kirkkohautojen perusteella

Haisevan lammen pohjaan haudatut 350 vuotta sitten kaadetut hirret kaupan

Titta Kallio-Seppä & Annemari Tranberg Aamulehti (25.11.2018) ja Kaleva (11.12.2018) uutisoivat 1600-luvun puolivälin Oulussa kaadetuista hirsistä, jotka viedään nyt käsistä ylöjärveläisen puualan yrityksen uutena myyntivalttina. Oulun yliopiston arkeologian emeritus lehtori Pentti Koivunen pelasti hirret vuonna 2007 Oulun kaupungin keskustan arkeologisilta kaivauksilta ja säilöi ne vuosikymmeneksi kotipihalleen ennen materiaalin myymistä sahatavaraksi. Järeät hirret, kertoman mukaan yhteismitaltaan … More Haisevan lammen pohjaan haudatut 350 vuotta sitten kaadetut hirret kaupan

Haukiputaan vanhan hautausmaan dokumentointiraportti on valmistunut!

Viime toukokuussa arkeologian ja antropologian opiskelijoiden voimin toteutetusta Haukiputaan vanhan hautausmaan dokumentoinnista on valmistunut raportti, joka luovutettiin tänään työn tilaajalle, Oulun seurakuntayhtymälle. Alueella ovat saaneet paikallisten sukujen edesmenneet jäsenet levätä rauhassa, mutta ei unohdettuina, aina vuodesta 1890 lähtien, jolloin nykyinen hautausmaa perustettiin. Dokumentointi paljasti aidatulta metsähautausmaalta yhteensä 77 erityyppistä hautamuistomerkkiä ja oletettua hauta-aluetta, joista 33:lle … More Haukiputaan vanhan hautausmaan dokumentointiraportti on valmistunut!

Tutkimusrahoitusta luvassa

Tiinalla kävi tällä kertaa tuuri rahoitushauissa. Suomalaisen tiedeakatemian Eino Jutikkalan rahasto kiinnostui tukemaan rintaruokintatutkimusta avokätisesti. Rahoitusta juhlistettiin pienimuotoisesti uuden laboratorion käytävällä mikroskooppikoulutuksen lomassa. Kuvan nappasi Jari Heinonen. Wienissä syksyllä järjestetyssä lapsuuden tutkimuksen konferenssissa, sekä viime viikolla Lammin biologisella asemalla Arkeologipäivien yhteydessä esitellyssä posterissa on lyhyt versio nyt rahoitetuksen saaneesta tutkimussuunnitelmasta.  

“Making of” Exhibition: Young Soldier in the Finnish War

Erika Ruhl On Monday, October 22nd, a group of museum and university researchers and professionals gathered together to set up an exhibit honoring a soldier from the 1808-1809 Finnish War. So, how does one set up a museum exhibit? This exhibit represents over a year of careful research, writing, planning and preparation. Besides preparing the … More “Making of” Exhibition: Young Soldier in the Finnish War

Suomen sodan nuoren sotilaan arvoitus ratkeaa Pohjois-Pohjanmaan museolla 23.10.2018–3.2.2019

Oulun yliopiston arkeologien ja Pohjois-Pohjanmaan museon tutkijoiden salapoliisin työ tapauksesta “Koskelan sotilas” on saanut yhden välietapin. Museon hyllyllä vuosikymmeniä odottanut laatikko avattiin ja tarkat tutkimukset paljastivat kiinnostavan tarinan joka vei mukanaan. Pohjoispohjanmaalainen nuorimies kohtasi loppunsa marraskuisena päivänä vuonna 1808. Tule Pohjois-Pohjanmaan museon pienoisnäyttelyyn tutustumaan hänen jäännöksiinsä sekä siihen mitä ne kertovat hänen elämästään.  

Makrofossiilitutkijan työpäivä: Pähkinähakin ja oravan vieraana

Annemari Tranberg Koko kesä on mennyt nopsaan ja tyypilliseen tapaan keräillen siemeniä, ihastellen kasveja ja ötököitä sekä maanäytteitä kaivellen. Kesän aikana olen osallistunut Varjakan ja Pateniemen sahaympäristöjen tutkimiseen. Kesäpäivät ovat kuluneet myös Pyhäjoen, Tyrnävän, Tannilan, Hailuodon, Haukiputaan ja Karungin hautuumailla. Näin syksyllä luonnossa liikkuminen on jo kilpajuoksua yöpakkasten kanssa. Lehtokuusamaa ja tuhkapensasta Haukiputaan hautausmaalta. Tämä … More Makrofossiilitutkijan työpäivä: Pähkinähakin ja oravan vieraana

Hyvää alkanutta imetysviikkoa 2018!

Tiina Väre Suomessa imetysviikkoa vietetään vuosittain lokakuun alussa. Teemaviikon tavoitteena on tänä vuonna herätellä kiinnostusta imetysmyönteisen ilmapiirin luomiseen. Globaalissa taistelussa köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan imetys on olennaisessa osassa. Rintaruokinnan suosimisen avulla tuetaan kestävää kehitystä, sillä äidinmaito muodostaa terveyden ja selvitymisen perustan kaikille lapsille ja auttaa näin tasoittamaan sosioekonomisia eroja. Imetyksen rooli terveyden kulmakivenä on nykyisin hyvin … More Hyvää alkanutta imetysviikkoa 2018!